Aloin kärsiä kolme vuotta sitten kovista kivuista, alamahaani sattui, pääni oli todella kipeä, niska vielä pahempi. Selkä oli aivan kamalan kipeä, oikeastaan voidaan sanoa että vain varpaani olivat terveet. Aloin ravata lääkärissä ja syytä ei löytynyt, minut luokiteltiin luulosairaaksi. Minä kuitenkin tiesin, ettei kyse ollut siitä, vaan loogisin syy oli raskaus ja synnytys, jotka aiheuttivat minulle vaurioita. Tämä kuitenkin sivuutettiin oitis, jouduin psykologille.

Kävin pitkään siellä, ja lopulta pääsin Petrean kuntoutuskeskukseen tutkimuksiin. Selvisi että minä en ollut kuvitellut kipuja, vaan ne olivat todellisia. Syy löytyi siitä, että paikkani venyivät raskaana normaalia enemmän, hyvin paljon enemmän. Huojennus oli suuri, sillä sain vihdoin oikean syyn miksi olin kipeä ja saatoin alkaa kuntouttamaan itseäni.

Kipu ei kuitenkaan hävinnyt, ei vielä.

Pelkäsin että olen vakavasti sairas, ennen tuota diaknoosia. Kipu oli uskomaton, invalidisoiva ja jatkuva. Opin, että on olemassa asioita mille en voi mitään, vaikka kuinka halusin, kipu ei hävinnyt. Taistelin kipua vastaan mielessä ja kehossani, halusin se katoavan. Sitten eräänä päivänä sängyssä maatessani luovutin, fyysisesti ja henkisesti päästin irti. En jaksanut taistella, eikä siitä ollut mitään hyötyä.

Tapahtui jotain yllättävää, kipu hellitti. Se ei loppunut kokonaan, mutta hellitti otettaan ja pystyin liikahtamaan ilman vihlaisevaa kipua.

Melkein itkin onnesta, kolmen vuoden piina ja se hellitti otettaan vasta, kun minä hellitin otettani.

Aloin elämään kivun kanssa, en taistellut vastaan, mutta en myöskään luovuttanut kokonaan, minä aloin toipua. Edelleen niskani on välillä todella kipeä, kädet pettävät ja selkä kipuilee, minä kuitenkin hyväksyn sen, sillä en voi muuta.

Ennen pelkäsin että pyörryn kaupassa kivun takia, tai saan paniikkikohtauksen, hyväksyin nämäkin ajatukset ja totesin, että jos niin käy, niin sitten käy. Minä en todennäköisesti siihen kuole, ja jos ihmiset tuijottaa, antaa tuijottaa. Minulla on vain tämä elämä ja nämä hetket, en todellakaan anna muiden estää elämääni katseilla tai mulkaisuilla. Älä sinäkään anna, elä elämäsi itsellesi!

Minä elän! Elä sinäkin!